Sosialidemokraattisesta aatteesta

22.04.2012 19:15

Suomen sosialistinen aate pohjautuu alunperin Karl Kautskyn kirjoituksiin, erityisesti Erfurtin ohjelmaan, joka on myös Forssan ohjelman pohja. Ehkä kuitenkin merkittävin ajatus Kautskylla oli sosialistisen vallankumouksen toteuttaminen ilman väkivaltaa yhteiskuntajärjestelmän sisällä, vaikka hän joskin edelleen tuki ajatusta voimalla toteutettavasta vallankumouksesta. Voidaan kuitenkin nähdä, että ajatus demokraattisesta sosialismista lähti liikkeelle tuolloin. Koska en ole Vasemmistoliittolainen, en jää tuon tarkemmin kirjaviisastelemaan siitä mitä on oikea sosialismi, sillä jo Marx kiroili aikanaan filosofeja tyhjästä selittelystä ja kiistelystä yhdentekevistä seikoista, kun maailmaa pitäisi muuttaa.

Sosialidemokratia aatteena koetaan henkilönä, omassa arvomaailmassa. Se miten itse tulkitsee sosialidemokraattista aatetta on mielestäni jokaiselle liikkeemme jäsenelle jossakin määrin tärkeää. Joskus on hyvä pysähtyä miettimään omia arvoja, sillä vaikka maalaisjärki monesti kertoo meille miten asioiden laidan tulisi olla, on ihmismieli siitä melkoinen mulkku, että se vääristelee myös maalaisjärkeä tunnetilojemme mukaan. Toisinaan moraalisen närkästyksen vallassa unohdamme asioiden periaatteellisuuden ja olemme valmiit hyväksymään ties millaisia toimia.

Mitä sosialidemokratia merkitsee minulle? Yleensä vastaan tähän tärkeimmillä arvoillani: sosialismi, solidaarisuus ja tasa-arvo. Mutta ennenkuin kerron näistä arvoista enemmän, täytyy mainita ehdottomasti
merkittävin sosialidemokratian aikaansaannos Suomessa, jota tulin ajatelleeksi vasta tänään. Vaikka manaan usein siitä, että ihmiset pitävät joitakin asioita aivan turhaan itsestäänselvyytenä, niin tämä asia jäi itseltänikin täysin huomioimatta. Se on itsensätoteuttamisen vapaus. Vielä viime vuosisadalla ihminen syntyi säätyynsä, joutui valitsemaan uran, joka hänelle annettiin jo ennen syntymää. Varhainen kapitalismi jatkoi feudaaliajan tiellä keskittämällä rahat porvareille, aatelistosuvuille ja muille joilla sitä jo ennestään oli. Sen sijaan työväestöllä ei ollut rahaa lähettää lapsiaan sellaiselle opintielle, josta he voisivat ponnistaa haluamalleen uralle. Vaan sitten tuli sosialidemokratia, joka loi Suomeen ilmaisen koulutuksen aina korkeakoulutasolle asti. Samaten tuli 8-tuntiset työpäivät, sosiaaliturva, julkiset terveydenhuollot, valtiolliset vuokra-asunnot ja yritystuet. Tämä on mahdollistanut suomalaisille oikeuden valita oman elinkeinonsa ja myös ehdottomasti toteuttaa itseään myös työn ulkopuolella. Jo itse Marx sanoi työajasta: “Sen tuolla puolen alkaa inhimillisten voimien kehitys, joka on itsetarkoitusta, tosi vapauden valtakunta….Perusedellytyksenä on työpäivän lyhentäminen”. Tämä on se vapaus, minkä sosialidemokratia on meille antanut ja mitä SDP tarkoittaa puhuessaan vapaudesta. Vapaus toteuttaa itseään ja valita oma tiensä. Sitä ei olisi ilman sosialidemokratiaa.

Entä mainitsemani arvot? Sosialismi, solidaarisuus ja tasa-arvo.

Sosialismi on minulle sosialidemokratian pohja. Sosialismi luotiin pysäyttämään kapitalismin luoma kestämätön yhteiskuntarakenne, jonka tehtävänä on itsessään tuhota yhteiskunta luoden tilalle ainoastaan pääoman hallitseman maailman. Maailman, jossa valtioilla ei ole enää merkitystä, sillä suurin osa pääomasta on keskittynyt yhtiöille, jotka toimivat ympäri maailmaa kahlehdittuna ei mihinkään. Yhtiöille, joiden vastuu kaikista teoista on kadonnut yhtiöiden kasvaessa liian suuriksi. Sosialismi on lähes kapitalismin alkuajoista ollut se vastustava voima, joka pyrkii palauttamaan päätös- ja vaikuttamisen vallan valtioille ja tätä kautta ensisijassa takaisin kansoille. Sosialismi olisi pysäyttänyt nytkin meneillään olevan laman, ja itseasiassa sosialismia on nimenomaan käytetty välineenä luodessa maailmanmarkkinoiden pelisääntöjä. Sosialismi on myös paljon muuta. Se tarkoittaa valton olevan kansalaisia varten, eikä kansalaisten valtiota varten (kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Natsi-Saksassa). Sosialistinen valtio vastaa siitä, että sen kansa pysyy terveenä, vapaana toteuttamaan itseään, toimeentulevana ja sivistettynä.

Solidaarisuus. Kuinka voisin sen selittää. Aiemmin blogissani kirjoitin tovereista ja mainitsin siinä melko hyvin mitä on solidaarisuus. Se on ymmärrystä siitä, että yksilö on riippuvainen yhteisöstä. Solidaarisuus tarkoittaa, että yksilön ongelmat ovat yhteisiä ongelmia. Jos jollakin toverilla on vaikeaa, niin on yhteisön tehtävä auttaa häntä. Ja yhteisöllä tarkoitan eritoten yksilöitä, jotka muodostavat yhteisön. Se tarkoittaa, että toinen auttaa toista. Jos toverini muuttaa, niin autan häntä kokoamaan muuttoporukan, jolla yhdessä muutamme. Jos toverillani ei ole vuokrarahaa, minä tai joku muu tovereistamme auttaa häntä ratkaisemaan ongelman joko etsimällä josko sosiaalitoimi voisi tässä auttaa tai viime kädessä lainaamalla hänelle. Solidaarisuus on yhteisöllisyyttä, toveruutta, epäitsekkäitä tekoja, vastuuta muista…loppukädessä koko maailmasta ja sen asukkaista.

Tasa-arvo on oikeudenmukaisuuden perusta. Se tarkoittaa ihmisarvon tunnustamista ja yhdenmukaisia oikeuksia, yhtäläisyyttä. Tasa-arvo varmistaa sen, että samasta työstä saadaan sama palkka, yksilöiden mahdollisuudet ovat yhtäläiset, jokaisella on yhtä paljon vaikuttamisen mahdollisuuksia kuin toisella ja yksilöllä on samat yhteiskunnalliset oikeudet kuin kaikilla muilla. Tällä hetkellä Suomessa nuo kaikki eivät toteudu. Naiset saavat vähemmän palkkaa kuin miehet. Kohtuuttomat tuloerot aiheuttavat paremmat mahdollisuudet yhteiskunnassa niille, jotka ovat syntyneet varakkampaan sukuun. Rahalla voi ostaa valtaa. Homoseksuaaleilla ei ole adoptio-oikeutta tai oikeutta yhteiseen sukunimeen. Trans-sukupuoliset pakkosterilisoidaan sukupuolenkorjausleikkauksessa ja heillä ei ole lisääntymisoikeutta, kaikki varastoidut sukusolut tuhotaan. Sosialidemokratian tehtävä on poistaa mm. nuo mainitsemani eriarvoistavat rakenteet yhteiskunnasta. Meidän on pyrittävä yhteiskuntaan, jossa jokainen ihminen on yhtä arvokas ja jokainen voi nauttia elämästään riippumatta siitä missä, milloin ja mihin hän on syntynyt. Kenenkään elämä ei voi olla kirjoitettu, siten mitä hän voi tai ei voi tehdä, jo ennen kuin hän on edes tullut tähän maailmaan.

Miten suhtautua isä “Rivon” tapaukseen?

30.11.2011 20:36

Mediassa on keskusteltu pitkälti isä Mitron väitetyistä ahdisteluista. Tämä johti siihenkin, että jopa ECOSYn (European Community Organisation of Socialist Youth), Sosialidemokraattisten nuorten ja Sosialidemokraattisten opiskelijoiden puheenjohtajatkin hyppäsivät iltapäivälehdistön kelkkaan vaatimaan europarlamentaarikon eroa. Tämä siitäkin huolimatta, että Repo esitti virallisen anteeksipyyntönsä, jossa vakuutti ettei hänen tiennyt käytöksensä olleen joidenkin ihmisten mielestä ahdistavaa ja pyysi anteeksi niiltä, joita hänen käytöksensä oli loukannut.

Olen tavannut Revon henkilökohtaisesti kerran enkä sen tapaamisen pohjalta osaa sanoa juuta enkä jaata. Revon tyyli on hyvin tuttavallinen ja hän tuumasi minullekin, kun kysyin millaista on ollut parlamentissa: “Aivan upeaa. Voi kuulkaa niitä kauniiden naisten reisiä ja tuoksuja. Koko kaupunki on täynnä kauneutta”. Lauseen voi tulkita pienen paikkakunnan konservatiivista uskoa edustavan papin ihastukseksi uutta työympäristöään kohtaan, mutta kyllähän se seksistinen lausunto on. Minulle jäi kuva, että hänen tyylinsä on ulospäinsuuntautunut, kuin etelä-eurooppalaisilla. Ja ennenkaikkea hän edustaa patriarkaalista maailmankatsomustaan.  Tämän kokevat monet usein ahdistavaksi, joten voi olla mahdollista, että kyse on siitä, ettei hänen maailmankatsomustaan ihmiset suvaitse. Mutta kyse voi olla myös oikeasta ahdistelusta. Kumpi tämä tilanne on, en voi tietää. Varmaa on se, että jos tämän kaltainen kohu nousee, niin ne ihmiset, jotka eivät pidä Revosta, nousevat välittömästi esiin. Kuten mm. järjestöni puheenjohtajat. Heillä voi olla oma näkemyksensä, mutta järjestöillä ratsastaminen vituttaa.

Kuitenkaan oikeusvaltiossa ei media tai yksittäiset henkilöt langeta tuomioita. Jonkinkaltainen järjestelmällinen ajojahti on jotain mitä vihaan. Oli se sitten median tai erilaisten järjestöjen aiheuttamaa. Jos joidenkin, niin meidän sosialidemokraattien pitäisi tuo ymmärtää. Meidän ei tule vaikuttaa tuomioistuimiin tai aiheuttaa kansalle mielipidettä ihmisestä, jota voidaan alkaa siten laajamittaisesti vihaamaan. Aina tulee tutkia, onko syytteissä perää ja vaatia jatkotoimenpiteitä vasta sen jälkeen. Uskon, että syytteissä on perää, mutta siten, ettei ihmisten maailmankatsomukset ja tavat mahdu samalle kartalle. Revon on syytä ymmärtää, että juuri hänen tehtävänsä on hyväksyä ja sopeutua ympäristöönsä, kuin kapinoida vastaan ja olettaa ihmisiltä suvaitsevaisuutta sovinismille.

Mutta tulemmekin nyt siihen todelliseen ongelmaan. Mitkä ovat ne toimenpiteet, joilla voimme tuomita kansan mandaatilla valitun poliitikon, jos hänet todetaan syylliseksi asiattomasta käytöksestä? Tällä hetkellä emme mitenkään muuten kuin juuri vaatimalla poliitikkoa itseään kantamaan vastuu teoistaan. Hyvänä esimerkkinä viime eduskuntakauden Lyly Rajala, joka pääsi kuin koira veräjästä lukuisten syytösten ja vielä senkin jälkeen, kun hän yritti väkisin suudella toimittajaa. Tämänkaltaista käytöstä ei pidä missään nimessä hyväksyä, vaan mikäli vankilatuomiota ei toiminnasta langeteta, niin sittenpä keinot loppuu. Ja SILLOIN me vaadimme eroa ja oikeutta. Silloin sosialidemokraattinen liike toteuttaa tarkoitustaan ja puolustaa ahdistelun kohteeksi joutuneita tuomiten ne, jotka ovat kykenemättömiä hyväksymään aidon tasa-arvon. Me emme suvaitse milloinkaan seksististä käytöstä, joten nyt me vain odotamme…

Ja vastauksena otsikkoon: Olemme osoittaneet nyt kantamme. Jos väärinkäytöksiä ilmenee, on erottava. Varoitus on annettu ja käytöstä pyydetty anteeksi. Voimme vain toivoa, että vanhoillinenkin ihminen voi sopeutua nykyaikaan ja oppia kunnioittamaan kaikkia ihmisiä, niinkuin Luoja on meidän tarkoittanut rakastavan toisiamme.

Voihan SAMOK sentään!

22.11.2011 17:40

Liittokokous se vaan oli ja meni, ja pakko sanoa tälläkin kertaa: WAU! Mitään niin mahtipontisen hienoa ei ole kuin kolme päivää ja yötä opiskelijapolitiikan parissa olemattomilla yöunilla ja jatkuvalla spekuloinnilla. Mistä kannattajat alotteille, ketkä opiskelijakunnat ovat liitossa keskenään, miten tämän saisi menemään läpi, “osaamisperustainen, osaamisperuisteinen…Mitä helvettiä?”

Mutta lopulta liittokokous päättyy aina samaan lopputulokseen, osa on tyytyväinen ja osaa on suorastaan kusetettu. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan. Se, että kenttä katsoisi todella liiton edun perään on vain spekulaatiota. Kuka määrittelee sen, mikä on liiton parasta? Jokainen vuorollaan.

Mitenkäs itselleni sitten kävi? No heikosti, tietenkin. Onneksi painoin tällä kertaa pinsseihin vain “Mike”, enkä mitään “SAMOK motherfuckin’ 2012!!!”. Nyt voi samalla pinssillä ottaa tattiin vaaleissa moneen kertaan. Mutta miksi kävi heikosti? Yksinkertaista. Diilit meni perseelleen. Tänä vuonna oli niin paljon ehdokkaita hallitukseen, että hallitustyrkky-haastattelut ja -paneelit olivat pelkkää showtanssia, sirkusta. Ne olivat ikäänkuin joka vuotinen aikuistumisriitti, jonka jälkeen vasta on valmis SAMOK-työskentelyyn. Kaikki päätettiin sen sijaan salaisilla kädenpuristuksilla ja takahuoneissa. Ja tällä kertaa me vain kusimme tuon homman.

Ennen diilailu on ollut OSAKOn toinen nimi. OSAKO on aina ollut virkamiesmäinen opiskelijakunta, joka yrittää ehtiä aina ensin. Sen lisäksi, että meillä on aito kokopäiväinen työhallitus, olemme suuri opiskelijakunta kaukana pohjoisessa. Siinä kolme syytä, joiden pohjalta on hyvä lähteä sovittelemaan hallitusta. Nyt kuitenkin perinteinen pääkaupunkiseutu-pohjoissuomi “pahan akseli” katkesi. Ja tuolloin huomasimmekin, että olemme aivan yksin. Kun kaikki muu pettää, yritämme ensin kokeilla kikkakolmikkoa: asiantuntevuus, työhallitus, alueellinen edustus. Sitten diilailua. Sitten huumoria. Ja lopulta katsomme toisiamme syvälle silmiin todeten: “VITTU!!!” kun taustalla uusi hallitus naureskelee mahaansa taputellen.

No mitä helvettiä tässä sitten pitäisi tuumata tästä kaikesta? No ainakin se, että ei voi mitään. Ei vain voi! Teimme kaikkemme mitä kykenimme, muttei se ollut tarpeeksi. Olimmeko kusseet jossakin vuoden vaiheessa? Olisiko jotain pitänyt tehdä toisin? Ehkä, mutta sitten kuitenkin, ei oikeastaan. Me olemme vain yksin täällä pohjoisessa ja that is that. Mikäli vanhat ystävät eivät vain ota meitä kelkkaan mukaan, niin se siitä sitten. On oltava plan B.

Tällä hetkellä tuo plan B näyttäisi kaikissa muissa opiskelijakunnissa olevan kiukuttelua, sormen heristelyä ja vitunhuutamista. Meillä on vitunhuutaminen kanssa perinteinen pohjoissuomalainen tapa, mutta on jotain muutakin tiedossa. Pohjoinen yhteistyö. Meillä on olemassa pohjoisessa viisi opiskelijakuntaa, joiden yhteinen äänimäärä voi olla ensi vuonna jopa 20 ääntä. Rovaniemi-Kemi-Tornio-Oulu-Kajaani-Ylivieska-Kokkola -akseli on juuri se mikä olisi tänä vuonna pitänyt olla se ykköskamumme. Turha haikailla kehäkolmosen sisään, sillä siellä ei näytä olevan meille tällä erää mitään.

SAMOK on ensi vuonna siinä tilanteessa, että kentälle uhkaa muodostua blokit PK-Itä-Länsi-KeskiSuomi-Pohjoinen. On se parempi kuin entinen Pahan akseli vs Muu Suomi, mutta jotenkin nuita aikoja muistelee lämmöllä. Oli mukava kun kavereita oli enemmän, vaikka vastustajia oli vielä enemmän. Meni tämä siihen tai ei, toivon, etteivät nykyiset hallitukset enää työnnä lusikkaansa tämän enempää porisevaan soppaan. SAMOKilla on kova työ vetää kenttä yhteen, joten tuetaan nyt edes SAMOKia kunnialla, ja vedetään sitten omalla ajalla toisiamme turpaan aina kun nähdään, senkin runkkarit!

Kohti tulevia pettymyksiä

26.05.2011 16:19

Keppiä tuntuu opiskelijoille riittävän. Vaikka tämä lukuvuosi on jo pikkuhiljaa lähestymässä loppuaan, ovat opiskelijat joutuneet katselemaan jo kuukausia synkkään tulevaisuuteen. Helpommaksi ei asiaa tee se tosiasia, että kesällä opiskelijan toimeentulo on tiukkaa, kun opintotukeakin saa vain opiskelemalla rajallista määrää opintojaksoja, eikä asumislisää voi nostaa ilman, että se kuluttaa opintotukikuukausia. Mitäs muuta mukavaa ensi vuosi tuokaan tullessaan?

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden kannattaa nyt olla tarkkana: Mikäli ilmoittautuminen tulevalle lukuvuodelle myöhästyy lainkaan, on tiedossa 35 euron ”sakko”. Niin kuin yleensä, keppiä perustellaan motivoinnilla. Kiristystä ja uhkailua voi kutsua monella tavalla, mutta sitä lahjontaa ei tähän motivaatio-keskusteluun koskaan sotketa.

Myöskin opintotuki on ensi vuonna herkemmin katkolla. Moneen kertaan ovat opiskelijat todenneet, että huoli opintopisteistä aiheuttaa ahdistusta ja lisää stressiä. Nämä seikat eivät motivoi, vaan hidastavat opintoja. Mutta ilmeisesti Opetusministeriön motivaatiot ovat olleet kohdallaan, sillä jatkossa jokaista opintotukikuukautta kohden täytyy suorittaa 5 opintopistettä. Tämä tarkoittaa ympäri vuoden opiskelevalle opiskelijalle 5,4 opintopistettä enemmän vuosiopintoja eli lähes kaksi opintojaksoa enemmän. Alkujaan määrä ei saata tuntua suurelta, mutta ottakaa huomioon paineiden koskevan ainoastaan niitä, joilla opintojen eteneminen jo ennestään yskii. Eli kaikkein ahdistuneimpia potkikaan päähän. Opintotukea on siis yhä vaikeampi ja vaikeampi saada, mutta sen arvo laskee jatkuvasti, koska sitä ei edellinen hallitus halunnut tukea elinkustannusindeksiin.  Opintotuki on Suomen paskin palkka!

Vaan niin se on, että opiskelijan täytyy valmistua tulevaisuuden työelämään valmiina: Stressaantuneena, ahdistuneena, voimattomana ja onnettomana. Ei enää palkkakuopat, YT-neuvottelut ja potkut tunnu missään ”rakennemuutosten” yhteydessä, kun potkuja on jo sadellut koko korkeakouluopintojen ajan.

Politiikka takaisin kouluihin!

08.04.2011 15:38

Julkisessa keskustelussa on jo jonkin aikaa ollut esillä nuorten poliittinen tietämättömyys ja kiinnostuksen puute. Jotkut heittelevät ilmaan äänestysikärajan laskua ja etiikan opetuksen lisäämistä, mutta poliittisen tietämyksen todellinen impotenssi syntyi, kun puoluepolitiikka ajettiin ulos kouluista. Jälkijäristyksistä saammekin nyt nauttia oikein täysin rinnoin.

Puhutaan protestivaaleista, koska politiikka on niin vaikeaselkoista, harmaata massaa. Aikuiset ja nuoret menevät mieluummin sutkautusten ja helppojen mielikuvien perässä kohdistaen syyttävän sormen ”jonnekin sinne”. Olisi yhteiskunnallisesti kestävämpää, jos tiedettäisiin mikä se ”jokin” on minne syytökset kohdistuvat. Nuoret ovat kyllä fiksuja, mutta tietämys ja kriittinen tarkastelu ei synny iltapäivälehtien tarkoitushakuista uutisantia tarkastellen vaan kouluissa, lukioissa, opistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistossa, jotka ovat tiedon ja koulutuksen kehtoja.

Päätökset, muutokset ja yleensäkin valta ovat eduskunnassa. Poliittiset puolueet tekevät Suomen uudistusta ja siellä se todellinen vaikutusmahdollisuus on. Kuitenkaan kouluihin ei koskaan pyydetä esimerkiksi poliittisten nuorisojärjestöjen edustajia esittelemään puoluettaan ja toimintaansa. Lukioissa ja opistoissa näkyminen ja mainostaminen ovat yleisesti kiellettyä. Korkeakouluissa poliittinen toiminta on yleensä ollut hyväksyttävää, mutta yllättäen 1.3. tapahtuneeseen Opintotuki indeksiin –tempaukseen ei poliittisia nuorisojärjestöjä kaivattu, vaan heidät sieltä häädettiin. Tämä on kestämätön suunta ja siksi koulupäättäjien ja rehtoreiden on syytä ottaa päänsä pois hanurista ja huomata, että eduskuntavaalit ovat aktivoineet nuorten kiinnostuksen kohti politiikkaa. Tämä tilaisuus olisi nyt käytettävä hyväksi ja antaa puoluepolitiikan palata kouluihin. Se on koko Suomen etu.

Toveri?

08.04.2011 15:37

Vieläkö on olemassa toveruutta, ja mikä oikeastaan on Toveri?

Viime vuonna sain täydellisen burn outin järjestötoiminnassa, joka huipentui Demarinuorten liittokokoukseen menneenä kesänä. Tuolloin sain niin paljon puukkoa selkään muilta järjestöaktiiveilta, että kaiken sen ponnistelun jälkeen mitä tälle liikkeelle olen tehnyt, tuntui siltä, että ehkä on aika lyödä rukkaset naulaan ja siirtyä suuremmille poliittisille kentille. Kysyin: Onko minulla enää mitään annettavaa tälle liikkeelle?

Mutta onneksi on olemassa Toverit. Jos jokin minut pelasti hitaasti, mutta varmasti niin toverius. Ja sen tunteen haluankin jakaa nyt tähän blogiin. Mitä tarkoittaa toverius, tai ainakin miten minä sen tunnen.

Yleisellä tasolla ajateltuna, toverit ovat jotain ystävien ja kavereiden välissä. Toverit ovat solidaarisia… Ja oikeastaan en osaa kuvailua jatkaakaan paremmin. Kavereiden kanssa vietetään aikaa ja naureskellaan, mutta kavereita voi olla useita kymmeniä joita näkee mäihällä kuukausien ellei vuosien jälkeen. Ystäviä taasen on muutama hyvin läheinen henkilö, jonka kanssa matkustellaan, jaetaan kaikki syvimmätkin tunteet ja soitetaan ensimmäisenä kun jotain tapahtuu. Sitten ovat toverit.

Toverit pitävät toverin puolta. He lohduttavat, ovat paikalla kun heitä eniten tarvitaan ja jakavat omastaan. Toverit eivät hylkää tiukan paikan tullen niinkuin jotkut kaverit hylkäävät. Toverilta on hyvä pyytää anteeksi, koska molemmat arvostavat niin paljon toisiaan, eivät vain henkilökohtaisella tasolla vaan myös aatteellisella tasolla; rakkaudesta aatteeseen. Solidaarisuus on käsittämätön asia.

Mistäs sitten tunnistaa toverin? Siinäpä kysymys. Yleensä toverin tunnistaa heti, kun hänet tapaa. Kätellään ja vaihdetaan aatteita. Avot. Hienoja ihmisiä ei tarvitse polkea omien pyrkimystensä pönkittämiseksi, vaan toverin saapuessa kaikki tukevat toisiaan. Arvostetaan toisiamme kilpaa. Vaikka joskus tulisikin joku toinen samaan järjestöön kuuluva ihminen, jonka syvin tarkoitus on estää sinua pääsemästä minnekään, niin häntä ei voi kuin sääliä. On varmasti rankkaa olla jäsen puolueessa, jossa muut ovat keskenään tovereita, mutta itse on käärme. Käärmeitä ovat ne, jotka lokaavat tovereita. Lokaavat tovereita! Te, joista minä nyt puhun ja luette tätä, tunnistatte varmasti itsenne. Hävetkää! Kun rakastan ja puolustan puoluetta, unohdan tahallani aina Demarinuorten liittarin 2010. Te, jotka tuhoamalla mainetta ja suoraan sanottuna vääryyden ja riiston keinoilla veivät alas omat puoluetoverinsa loalla ja asiaankuulumattomuuksilla, teille sanon: Muistakaa mitä on olla toveri, muistakaa mitä on solidaarisuus ja muistakaa kenen joukoissa seisotte.

Vasemmistolaisuus on käsittämättömän hieno aate. Toverius, solidaarisuus, tasa-arvo ja ennenkaikkea aatteen sisäinen rakkaus muita tovereita kohtaan. Missään en ole tämänkaltaista hyväksyntää koskaan kokenut. Millään seikalla ei ole niinkään väliä, vaan aina voi mennä toisen luokse, kätellä ja sanoa: “Tervehdys toveri!”, ja loppu menee omalla painollaan.

Olkaa toverit myös jatkossa olemassa

-Miikka-Aukusti “Toveri Puheenjohtaja” Heiskanen-

Ylpeytenä passiivinen opiskelijaliike

08.04.2011 15:34

Toisinaan tuntuu, että opiskelijaliikkeen poliittiset perinteet elävät enää vain opiskelija-aktiivien muistoissa. Sain todistaa tätä ilmiötä kauhulla Oulun Ylioppilaskunnan 50-vuotisjuhlissa. Vanhojen opiskelijapoliitiikan veteraanien edessä nykytoimijat kehtasivat ylpeillä luottamustoimiensa virkamiesmäistymisellä. Suomen politiikassa virkamieshallitukset ovat aina merkinneet pysähtymisen aikaa, jolloin kehitys on seisahtanut täysin ja ainoastaan yleiset hallinnolliset tehtävät on hoidettu. Samaa tapahtuu opiskelijakentällä tällä hetkellä.

Nykyään on 1970-luvun ylipolitisoitumisen aikaa kovasti arvosteltu ja muisteltu pahalla mielellä, mutta tuolloin opiskelijaliike oli valtansa huipulla. Opiskelijat marssivat puoluekantoihin katsomatta pitkin Suomen yliopistokaupunkien katuja banderollit ja liput liehuen. Poliitikoilla ei ollut varaa suututtaa opiskelijoita. Toisin on nyt. Opiskelijapolitiikka on rajautunut lievästi moittiviin kannanottoihin, joita lehdet hiljaisina uutispäivinä silloin tällöin julkaisevat. Suomen poliittiset päättäjät noteeraavat tämänkaltaiset tuhahtelut vain puheissaan, eivät toimissaan.

Opiskelijaliikkeen passivoituminen ja poliittinen taantuminen ovat johtaneet koko yhteiskunnan yhteiskunnallisen valveutuneisuuden alamäkeen. Kun opiskelijapolitiikka nähdään vain näennäisenä puuhasteluna, poliittinen valveutuneisuus ei pääse puhkeamaan kukkaansa. Yhä useammat sukupolvet siirtyvät opiskelemasta työelämään politiikasta ja yhteiskunnan tilasta lainkaan välittämättä. Tämä ongelma koskee sekä Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien keskusliitto SAMOKia että Suomen ylioppilaskuntien liittoa SYLiä. Arvokeskustelut nähdään populismina ja poliittisten puolueiden jäsenet polvistuvat nöyrinä kummisetiensä eteen seuraamaan äänettä aitiopaikalta, kun suomalaista koulutusjärjestelmää potkitaan päähän.

Opiskelijaliikkeen tulisi nyt nousta puolustamaan edeltäjiensä perintöä, kuten puolustusvoimat puolustavat Suomen sotaveteraanien perintöä.

Älkäämme siis antako poliittisten päättäjien muodostaman nykyajan Opetusneuvostoliiton kävellä opiskelijaliikkeen puolustuslinjojen ylitse.

Meillä on toistaiseksi itsenäisyys ja identiteetti. Entä tulevaisuudessa?

Koulutusjärjestelmän alasajo

08.04.2011 15:33

Näyttää siltä, että jälleen siihen ollaan tulossa. Riistoon! Suomen koulutusjärjestelmä ja sitä kautta koko kilpailukyky ollaan viemässä alas. Eräs toverini kertoi käyneensä keskustelun, jossa toinen osapuoli ei millään suostunut hyväksymään sitä, että Suomi voisi koskaan palata aikaan ennen Sosialidemokraattien aikaansaamaa koulutusjärjestelmää. Koulutusta pidetään itsestäänselvyytenä, oikeutena. Silmät auki! Nyt olemme palaamassa riiston aikaan. Suomesta ollaan jälleen tekemässä luokkaerojen maata. Hämmästyttävää, kuinka paljon tuhoa on tehty niin pienessä ajassa, yhdessä hallituskaudessa.

Yliopistokentillä kuohuu. Hallitus petti yliopistolakiuudistuksen aikaiset lupauksensa. Lupailtiin, etteivät yliopistot ajautuisi konkursseihin. Lupailtiin, että valtio edelleen rahoittaisi koulutusta. Toisin kävi. Yliopistot on ajettu kriisiin, josta on vaikea nousta. Rahoitus olisi jostain kaivettava, muttei valtiolta. On selvää, että tulevaisuudessa yliopistojen on harkittava lukukausimaksujen yleistämistä. Näin ollen vain hyvätuloisten perheiden kasvateilla on enää mahdollisuus akateemiseen koulutukseen. Opetusministeriö on hymähdellyt, että yliopistojen uudistaessa koulutustarjontaansa (= karsimalla aloituspaikkoja), ylitarjonta yliopistokentillä saadaan karsittua. Eli yhä harvempi pääsee enää yliopistoihin. Yhä harvempi voi enää haaveilla vaatimattomista oloista noususta. Valmennuskurssit maksavat tuhansia ja tekevät jo nyt eroa hakijoiden välillä.

Ammattikorkeakouluihinkin on yhä vaikeampi päästä. Lähtöpisteissä lukion käyneet saavat valtavan etumatkan ja ammattikoulun/-opiston käyneet joutuvat tyytymään rippeisiin. Jo nyt on tilanteita, joissa ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin saapuvat ammattikoulun käyneet nuoret tajuavat, ettei heillä ole mahdollisuuksia päästä opiskelemaan, vaikka saisivat täydet pisteet pääsykokeesta. Lukiotodistus tulisi olla taskussa. Ja samaan aikaan opetusministeriö toivoo yhä useammalta ammatillista tutkintoa. Opetusministeriö toivoo duunareita. Porvarihallitus toivoo kansanluokkia, luokkaeroja.

Jos rahaa ei ole, ei lukioonkaan nykyisin ole asiaa. Jo lukiot tulevat opiskelijoille kalliiksi. Kurssikirjoja uudistetaan vuosittain, vaikka sisältö pysyy kutakuinkin samana. Näin ollen vanhoja kirjoja ei saa myytyä, ja uudet on ostettava liki 20-40 euron hintaan. Törkeää.

Myös peruskouluissa kuohuu. Opettajia lomautetaan, vaikka luokkakoot kasvavat. Oulussa opettajat joutuvat jatkuvasti pitämään huolta useammasta oppilasryhmästä, kun ryhmien omat opettajat ovat pakkolomautettuina. Työmäärät kasvavat eivätkä opettajat enää jaksa. Pienellä palkalla kituuttaminen, työn kasaantuminen ja opettajan työn ympärivuorokautisuus kuluttaa loppuun. Kuudenkymmenen lapsen vanhemmat haluavat tietää opettajalta miten heidän lapsensa pärjää, eikä opettaja tiedä miten itse edes pärjäisi enää. Näyttää siltä, että porvarihallitus luo markkinarakoa yksityiskouluille, jonne parempituloisten lapset pääsisivät nauttimaan laadukkaasta opetuksesta, kun muu kansa kärsii kriisiin ajetusta koulujärjestelmästä.

Kun porvarilapsi kulkee yksityiskoulun kautta lukioon ja valmennuskurssin siivettämänä lukukausimaksuiseen yliopistoon, duunarilapsi taistelee selviytymisestään peruskoulussa, josta tie vie ammattikouluun ja raskaaseen työhön. Tai jos duunariperhe haluaa jälkikasvulleen parempaa, he ajautuvat velkakierteeseen. Sekä perhe, että lapsi.

Herätkää! Vuosikymmenet suomalainen vasemmisto taisteli kansansa puolesta tarjoamalla lopulta tasavertaisen koulutusjärjestelmän, jonka turvin Suomi nousi 90-luvulla maailman kilpailukykyisimmäksi valtioksi. Hyvinvointijärjestelmä ja koulutusjärjestelmä, pohjoismainen hyvinvointivaltio on kovan taistelun tulos. Nyt se ollaan repimässä meiltä pois. Tätä porvarihallitus haluaa! Porvarihallitus haluaa luokka- ja tuloeroja. Porvarihallitus haluaa rahavaltaa, jossa pääoma sijoittuu heille.

Meidän on taisteltava oikeuksiemme puolesta! Suomalaiset… Minä pyydän

Pelialalla on kysyntää

08.04.2011 15:32

Suomen opetusministeriö on nähnyt tarpeettomaksi rahoittaa pelialan maisteriohjelmaa, sille ei kuulemma nähty tarvetta. Opetusministeriö voisi ottaa silmän käteen ja katsoa! Suomen raskasteollisuus on supistusten edessä, kun multikansallistuneet yhtiöt vievät toimintaansa globalisaation vanavedessä maailmalle. Muualtakin löytyy työvoimaa joka osaa katsella mittareita. Sen sijaan pelialan ohjelmoijia ei mistä hyvänsä löydy.

Alexander Stubb asetti Suomibrändi työryhmän omassa omahyväisyydessään, kun Suomen pitkäaikainen elektroniikkabrändi tuntuu pikkuhiljaa vetelevän viimeisiään. Sen sijaan pelialalla olisi nyt nurkanvaltaukselle tilaa!

Pieni suomalainen pelitalo Remedy Entertainment toi aikoinaan markkinoille supersuosioon nousseen Max Payne -pelin. Siitä tehtiin Yhdysvalloissa elokuvakin. Niin ikään Max Payne 2:a myytiin erinomaisesti. Nyt pelitalo on julkaisemassa Alan Wake -nimistä kauhupeliä, josta on jo povattu bestselleria. Suomesta siis löytyy osaajia, ja maailma suorastaan odottaa suomalaisilta uusia hittipelejä. Silti Suomessa on pelintekijöistä ja -ohjelmoijista pulaa. Miksi? Koska rahoitusta ei löydy.

Mikäli Suomi nyt panostaisi kunnolla peliteollisuuteen, jossa on jo Suomessa työvoimapula, voisi se houkutella suuria kansainvälisiä peliyrityksiä maahan. Taitavia ja osaavia ohjelmoijia kun ei näes löydy halpamaista. Niin ikään tämä nostaisi jälleen esiin Suomen korkean koulutuksen maana. Tällä hetkellä peliteollisuudessa pyörii yli 60miljardia euroa ja lamasta huolimatta ala kasvaa jatkuvasti. Tähän kelkkaan olisi syytä lähtä.

Siispä jos opetusministeriö tajuaisi, helvetti vieköön, rahoittaa tulevaisuuden teollisuusalaa, voisi uusia suuryrityksiä syntyä ja rantautua Suomeen. Peliteollisuuden ohjelmointipuolta ei voi viedä halpamaihin, joten sen työpaikat olisi pitkäksi aikaa turvattu.

Saastainen politiikka

08.04.2011 15:29

Tarkoituksenani on nyt kommentoida rehellisesti tätä nykyistä vaaliraharyöpytystä, ilman kaunisteluja. Korruptio on kotiutunut täysin myös suomalaiseen päätöksentekojärjestelmään ja, perkele, raha ratkaisee. Pori jazz -liput ja saunakabinetti varaukset singahtelevat kuin luodit eestaas yritysjohtajilta poliitikoille ja pahimmillaan jopa poliitikoilta yritysjohtajille. Sen sijaan, että ryöpyttäisin aivan täysin poliittiset päättäjät ja koko poliittisen järjestelmän, minun on pakko todeta: tätä on politiikka. Politiikka on likaista peliä, jossa kepuloidaan puolelta toiselle ja jätetään moraalit varjoon. Historia on täynnä poliittisia psykopaatteja ja pelureita! Otetaan esimerkiksi Hitler, Mao sekä Stalin. Politiikka on peliä, saastaista peliä.

Sitä mukaa kun suomalaisten yhteiskuntatietoisuus on laskenut, on politiikka mennyt korruptoituneempaan suuntaan. Lähiaikojen ikävät vaalirahapaljastukset ovat nostaneet tunteiden ja vastareaktion myrskyn… Vai ovatko? Suoraan sanottuna on syytä epäillä onko keskimääräinen suomalainen ollenkaan kiinnostunut politiikasta. Vaalirahasotkut enintään antavat tekosyyn laiskoille ja tyhmille suomalaisille olla kiinnostumatta politiikasta. Varmasti jokainen sanomalehteä lukeva suomalainen tuntee piston sydämessään ohittaessaan kotimaan politiikkasivut, mutta nyt siihen todella on syytä. Kaduilla gallupeissa ihmiset huutavat politiikan uskottavuuden olevan mennyttä ja kuinka heidän äänestysintonsa on laskemistaan laskenut. Ikävä kyllä tämä on monesti vain tapa kompensoida omaa poliittista impotenssiaan, jonka liian lokoisa yhteiskunta on mahdollistanut. Todellisuudessa vaalirahoitukset eivät ole koskaan olleet politiikassa mikään salaisuus, se on ollut politiikkaa. Se, että tähän korruptioon puututaan vasta nyt, on äärimmäisen makeaa suomalaiselle perusjuntille jota ei politiikka voisi vaalikoneen tulosta, tai isin ja äitin mielipiteitä, enempää hetkauttaa. Kansallisessa politiikassa, tässä populismin uudessa kohdussa, vaalirahoitusskandaali voi olla katastrofi, mutta kunnallispolitiikassa homma jatkuu entiseen malliin ja ”hyvä veli”-järjestelmä ainoastaan jalostuu.

Oulun edellisissä kunnallisvaaleissa koettiin todellisia ihmeen lukemia. Vaalivoittajat Kokoomus ja Keskusta eivät sinänsä ehkä olleet kansallisten gallupien mukaan yllätys, mutta Vasemmistoliiton, Vihreiden ja SDP:n keskinäinen järjestys oli jotakin ihmettelemisen arvoista. Suurten kaupunkien helmi, Sosialidemokratia, hävisi selvästi vaalit jääden viidenneksi suurimmaksi puolueeksi. Lisäksi PerusSuomalaisten yleinen noususuhdanne toi kaupunginvaltuustoon uutta populismiverta. Voi kuinka monet vanhan kansan vasemmistolaiset kaipaavatkin varmasti aikoja, kun ainoata populismia oli kansankiihottajien agitaattorit ja niiden nostattama kansanliike. Kansanliikkeen neutralisoimiseksi oikeistopuolueet tuolloin loivat entistä järjestelmällisemmän ja tarkemman verkoston taatakseen nukkuvien puolueiden äänet valtavilla mainoskampanjilla ja rahasummilla. Kunnallispolitiikan siunaus on kuitenkin se, etteivät suuret lehdet koskaan kiinnostu kunnallisista sotkuista. Kunnallisvaalit olivat kuitenkin eniten ostetut vaalit Oulussa toistaiseksi, sillä yhtiöiden tuki ja oikeiston vaaliehdokkuusmaksut olivat ennenkuulumattomat. Esimerkiksi Vihreät vaativat yli sadan euron maksuja omilta ehdokkailtaan, jotta kunnallisvaaliehdokkuus syntyisi. Missä ovatkaan pienen ihmisen vaikutusmahdollisuudet?

Oulun kaupungin uudessa talous- ja säästösuunnitelmassa peruskepulainen malli näkyy parhaiten. Noususuhdanteen aikana Oulun kaupunki kärsi niin sanotusta ”menestyshumalasta” minkä krapulasta joudumme nyt kärsimään. Kunnan hallintoon luotiin tyhjästä turhia ja isopalkkaisia virkoja, joissa ei näy vastuuta taikka merkitystä. Nyt laman aikana kaupungin edustajisto ja erityisesti Kokoomus-Keskusta-siipi vaikutti siihen, ettei heidän ”hyvä veli”-järjestelmänsä turhia hallintojohtajia verotettaisi pihalle. Niinpä talous- ja säästösuunnitelman ristiriitaisin pykälä on, ettei alhaisen taloussuhdanteen aikana kunta irtisano yhtäkään työntekijäänsä lukuun ottamatta luonnollista poistumista. Suoraan sanoen kyse on siitä, ettei kunta tarkasta omaa hallinnollista, ja suhteellisen tehotonta, päätös- ja toimeenpanojärjestelmäänsä. Isopalkkaiset tyhjäntoimittajat saivat siis turvapaikan huonon taloussuhdanteen ajaksi, jotta uudella nousukaudella he voisivat kultaisten kädenpuristustensa jälkeen etsiä lihavalla Curriculum Vitaellaan uuden ja leuhkan työpaikan. Monesti näitä ajatuksia on syytetty salaliitto-harhailuksi, mutta loogisuus ja kunnallispolitiikan sisäinen kritisismi on ymmärtänyt koko kuvion pointin jo kauan sitten.

Politiikka on likaista peliä. Suomessa se nähdään ylväänä ja tavoittelemisen arvoisena demokratiana, mutta todellisuudessa demokratia ei ole lainkaan sen puhtaampi valtiojärjestelmä kuin muutkaan. Sinänsä ei ole onneksi syytä menettää toivoansa, sillä demokratia ja politiikka ovat avanneet salamyhkäiset siipensä taannoisten skandaalien myötä myös perusrivitallaajien ymmärrykselle. Politiikka tulee jatkumaan yhtä likaisena ja armottomana, mutta jatkossa erona esittäytyy kansalaisten tietämys demokratian sisällä jylläävästä korruptiosta. Jatkossa kansa voi ottaa siihen osaa tai protestoida siihen saakka, jolloin byrokratia kitkee pahimman vallankahmimisen valtiojärjestelmästään pois. Rivikansalaisen paras teko tällä hetkellä on kuitenkin vanhan polven kansanedustajien karkottaminen eduskunnasta, sillä korruption ja lahjonnan juuret ovat heissä syvimmällä. Nuori polvi voi muuttaa kaiken ja aloittaa puhtaalta pöydältä, sillä meillä kaikilla on unelma ja vain unelmaansa todella tavoittelevat voivat pyrkyreiden ohella ja yli nousta tämän järjestelmän johtoon.